Ammattilaisnyrkkeily tai toiselta nimeltään myös palkintonyrkkeily on säänneltyä, laillista urheilua. Ammattilaisnyrkkeilyssä otellaan rahapalkinnosta, joka jaetaan ottelijoiden kesken sopimuksen mukaan. Yleensä ammattimaisia otteluita valvoo tarkoitukseen osoitettu viranomainen ottelijoiden turvallisuuden takaamiseksi. Korkean profiilin kilpailut saavat hyväksynnän lajiliitolta, joka myös palkitsee voittajat mestaruusvyöllä, luo säännöt ja määrittelee omat tuomarinsa ja erotuomarinsa.
Ammattilaisottelut ovat tyypillisesti paljon pidempiä kuin amatööreillä, ja ne kestävät jopa kaksitoista erää, vaikka jotkut vähemmän merkittävät ottelut voivat olla jopa neljänkin erän mittaisia. Suojaava päähine ei ole sallittu ja nyrkkeilijät saavat yleensä ottaa vastaan huomattavan määrän iskuja ennen ottelun keskeyttämistä. Ammattilaisnyrkkeily on siis kauttaaltaan korkeamman profiilin urheilua kuin amatöörisarjojen nyrkkeily.
Varhainen historia
Vuonna 1891 Lontoossa sijaitseva yksityinen National Sporting Club (N.S.C.) alkoi mainostamaan ammattimaisia hanskaotteluita omissa tiloissaan, ja se loi yhdeksän omaa sääntöään täydentääkseen alkuperäisiä ns. Queensberry-sääntöjä. Nämä säännöt määrittelivät tarkemmin toimihenkilöiden roolin ja tuottivat pisteytysjärjestelmän, jonka ansiosta erotuomari voi päättää ottelun tuloksesta. British Boxing Board of Control (B.B.B.C.) perustettiin vuonna 1919.
Lonsdalen viides jaarli antoi ensimmäisen mestaruusvyön mestaruusottelun voittajalle Britanniassa 1909. Vuonna 1929 B.B.B.C. jatkoi Lonsdalen vöiden jakamista kaikille niille brittiläisille nyrkkeilijöille, jotka voittivat kolme mestaruusottelua samassa painosarjassa. Mestaruusottelut ovat aina olleet ammattilaisnyrkkeilyn keskipiste. 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa joka painosarjassa oli omat mestaruusottelunsa. Järjestäjistä, jotka pystyivät tuottamaan kannattavia otteluita, tuli lajivaikuttajia, kuten nyrkkeilijöiden managereistakin.
Nyrkkeilyn tapahtumia aikakaudella 1900–1920
1900-luvun alussa suurin osa ammattilaisotteluista oteltiin Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Aikakauden suurimpien mestareiden joukossa olivat raskaan sarjan Jim Jeffries sekä Bob Fitzsimmons, joka painoi alle 74 kiloa, mutta voitti mestaruudet keskisarjassa (1892), raskaassa keskisarjassa (1903) sekä raskaassa sarjassa (1897). Muita kuuluisia mestareita olivat raskaan keskisarjan Philadelphia Jack O’Brien ja keskisarjan Tommy Ryan.
Ammattilaisnyrkkeily kasvattaa suosiotaan Yhdysvalloissa vuosina 1920–1940
1920-luvulla nyrkkeily oli tärkein urheilulaji Yhdysvalloissa. Ehkä tähdistä suurimpana toimi Jack Dempsey, joka tuli raskaan sarjan mestariksi päihitettyään Jess Willardin raa’an ottelun päätteeksi. Dempsey oli yksi kaikkien aikojen kovimmista iskijöistä, ja Bert Randolph Sugarin mukaan hänellä oli “vasen koukku suoraan helvetistä”. Hänet muistetaan ikonisesta taistelustaan Luis Ángel Firpon kanssa, jota seurasi ylenpalttinen elämä julkisuudessa.
New Yorkin osavaltio otti merkittävämmän roolin otteluiden järjestämisessä 1930-luvulla. Tämän aikakauden tunnetuimpia mestareita olivat saksalainen raskaan sarjan Max Schmeling sekä amerikkalainen Max Baer, joka käytti “tuhoisaa oikeaa kättä”. Kaikkein kuuluisin oli kuitenkin Joe Louis, joka kosti aikaisemman tappionsa murskaamalla Schmelingin vuoden 1938 uusintaottelun ensimmäisellä kierroksella. Louis onkin todennäköisesti kaikkien aikojen paras raskaan sarjan ottelija.
Nyrkkeilyotteluiden pituus
Ammattilaisottelut rajoittuvat enintään kahteentoista erään ja useimmat otellaan neljän, kuuden, kahdeksan tai kymmenen erän pituisina nyrkkeilijöiden kokemuksesta riippuen. 1900-luvun alkupuolella oli yleistä, että otteluissa on rajattomasti eriä; ottelu päättyi vasta, kun yksi ottelija keskeytti tai ottelu päätettiin poliisin toimesta. 1910- ja 1920-luvuilla enintään viidentoista erän otteluista tuli vähitellen käytäntö.
Vuosikymmenien ajan, 1920-luvulta aina 1980-luvulle saakka, ammattilaisnyrkkeilyn maailmanmestaruuskilpailujen ottelut suunniteltiin kestämään viisitoista erää, mutta tämä muuttui 13. marraskuussa 1982. Tuona päivänä WBA:n kevyen sarjan ottelu päättyi Duk Koo Kimin kuolemaan 14. erässä ottelussa Ray Mancinia vastaan CBS:n televisioimassa lähetyksessä. Kolme kuukautta kuolemaan johtaneen ottelun jälkeen WBC alensi mestaruusottelut 12 erään.
Ammattilaisnyrkkeilyn pisteytys
Jos tyrmäystä tai hylkäämistä ei tapahdu, voittaja määräytyy pisteytyksellä. Nyrkkeilyn alkuaikoina erotuomari päätti voittajan nostamalla tämän käden ottelun lopussa, ja tätä tapaa käytetään edelleen joissakin ammattilaisotteluissa. 1900-luvun alkupuolella yleistyi tapa, jossa tuomari pisteytti ottelut perustuen voitettujen erien lukumäärään. Pisteytyksen luotettavuuden parantamiseksi erotuomarien lisäksi kehän laidalle lisättiin kaksi ns. ringside-tuomaria, ja voittaja päätettiin enemmistöpäätöksellä.
1900-luvun lopulta lähtien on yleistynyt käytäntö, jossa kaikki kolme tuomaria ovat tarkkailijoita, vaikka erotuomarilla on edelleen valtuudet lopettaa ottelu tai vähentää pisteitä. Yleisimmin käytetty pisteytysjärjestelmä 1900-luvun puolivälistä lähtien on ollut ns. “10 pisteen pakkojärjestelmä”, jonka nimi perustuu siihen, että tuomarin “täytyy” antaa kymmenen pistettä vähintään yhdelle ottelijalle joka kierroksella (ennen virheiden vähentämistä).
Ammattilaisnyrkkeilyn mestaruudet
1900-luvun alkupuolella Yhdysvalloista tuli ammattilaisnyrkkeilyn keskus. Yleisesti hyväksyttiin, että “maailmanmestarit” olivat ne, jotka oli kerrottu Police Gazette -lehdessä. Vuoden 1920 jälkeen National Boxing Association alkoi hyväksyä ns. titteliotteluita. Samaan aikaan The Ring -nyrkkeilylehti perustettiin, ja se listasi mestareita sekä alkoi jakamaan mestaruusvöitä. NBA nimettiin uudelleen vuonna 1962, ja siitä tuli World Boxing Association, WBA.
Seuraavana vuonna perustettiin kilpaileva järjestö World Boxing Council eli WBC. Vuonna 1983 perustettiin Kansainvälinen nyrkkeilyliitto eli IBF. Vuonna 1988 se sai rinnalleen toisen maailmanlaajuisen liiton, World Boxing Organizationin eli WBO:n. 1900-luvun loppuun mennessä perustettiin vielä World Professional Boxing Federation eli WPBF, ja erilliset elimet joutuivat tunnustamaan nyrkkeilijän, jotta hänet voitiin nimittää ns. kiistattomaksi maailmanmestariksi.
Suurimmat lajiliitot
Ammattilaisnyrkkeilyn suurimmat lajiliitot ovat International Boxing Federation (IBF), World Boxing Association (WBA), World Boxing Council (WBC) sekä World Boxing Organization (WBO). WBA (entinen National Boxing Association eli NBA) on näistä vanhin. The World Professional Boxing Federation (WPBF), joka on vähemmän tunnettu, luokitellaan erikseen, ja sitä pidetään vähemmän tärkeänä kuin muita neljää edellä mainittua.